OHJAAJA / TUOTTAJAN PAIKKA HAUSSA

Hae mukaan värikkääseen ja iloiseen joukkoomme!

Etsimme joukkoomme parkourohjaustaitoista apulaistuottajaa vastaamaan Parkour Akatemian valtakunnallisesta synttäritoiminnasta sekä toteuttamaan ohjauksia pääkaupunkiseudulla

Olemme maailman suurin parkour-opetusta tarjoava organisaatio ja olemme toimineet jo vuodesta 2008 lähtien. Meillä on toimintaa mm. pääkaupunkiseudulla, Jyväskylässä, Turussa, Kuopiossa, Tampereella ja Salossa, mutta palvelemme  erilaisten ohjauspalveluidemme merkeissä kymmenillä paikkakunnilla ympäri Suomen.

Työn suorituspaikka on ensisijaisesti Helsingissä. Edellytämme valittavalta henkilöltä parkourin ohjausvalmiutta pääkaupunkiseudulla.

Työkaverit meillä koostuvat sirkustaiteilijoista ja parkour-mestareista ympäri Suomen, jonka lisäksi joukossamme pyörii hallinnollisia työntekijöitä ns. “toimiston väkeä”. Työyhteisömme on täynnä innostusta ja rakkautta. Valintaan vaikuttaa kovasti sopivuus persoonana lennokkaaseen työyhteisöömme. Meillä työtä tehdään hihat käärittynä tavoitteellisesti ja tosissaan, mutta ei totisena. Töissä täytyy olla myös hauskaa! 

Työn tärkeimpinä työtehtävinä on huolehtia, että eri puolella Suomea toteutettavat parkour- ja sirkussynttärit pyörivät sujuvasti. Tämän lisäksi hakemamme henkilö ohjaa tarvittaessa itsekin parkour- ja sirkussynttäreitä pääkaupunkiseudulla ja muita mahdollisia yksittäisiä ohjauksia tai ohjauskokonaisuuksia.

Meillä on kannatteleva työyhteisö! 

Edellytämme hakevalta henkilöltä luotettavuutta, organisointitaitoja, parkourin tuntemusta ja ohjauskokemusta. Ruotsinkielentaito, ajokortti ja auton käyttömahdollisuus on etu. 

Työskentely on suurimmaksi osaksi itsenäistä perehdytyksen jälkeen. Työskentelyajat on toimistotöiden osalta valtaosin itse määriteltävissä ja työskentely etänä ohjauksia lukuunottamatta on mahdollista. Meillä noudatetaan vuosityöaikaa, joten välillä töitä on enemmän, välillä vähemmän. Työaikaa seurataan työtuntitaulukkoa täyttämällä.

Työtehtävät muodostuvat seuraavista asiakokonaisuuksista:

  • Synttäreiden koordinointi Lauttasaareen, Vallilan, Espooseen, Tampereelle ja  Jyväskylään. Myöhemmin työpöydälläsi ovat myös Turun, Salon ja Kuopion synttärit ja muut pienet kertaluontoiset ohjauskeikat em. toimipisteillä.
  • Synttäreiden ohjaaminen Lauttasaaressa ja Vallilassa, tarvittaessa myös Espoossa
  • Valtakunnallisessa verkkokauppauudistuksessa mukana oleminen 2022 loppuvuodesta yhdessä vastaavan tuottajan kanssa
  • Parkourohjauskeikkojen ja kerhojen ohjaaminen tarvittaessa ja niihin liittyvät mahdolliset järjestelytehtävät
  • Muut mahdolliset erikseen osoitettavat toimistotehtävät

Mikäli koet olevasi tarkka ja monin osin sopiva, mutta sinulta puuttuu jotain ilmoituksessa mainittuja ominaisuuksia, niin hae ihmeessä! Sopivan henkilön löytyessä voimme pohtia yhdessä, miten osaamista vahvistetaan.

Työ alkaa perehdytyksellä elokuun 2022 alussa. Perehdytys tapahtuu osittain etänä työkavereidesi sijaitessa ympäri Suomea. Perehdyttäjänä toimii tehtävästä väistyvä aiempi koordinaattori sekä Parkour Akatemia Oy:n tuottaja ja muita organisaatiomme vastuuhenkilöitä.

Pääset olemaan osa iloista ja värikästä joukkoamme.

Kerrothan hakemuksessasi nämä asiat:

  • Miksi haet työtä?
  • Oma osaamisesi ja vahvuutesi työnkuvan suhteen?
  • Mitä haluat itsessäsi kehittää, että voit voit paremmin hoitaa työnkuvan mukaista pestiä?
  • Mitä toivot työltä?
  • Kykysi sitoutua pitkäjänteisesti työhön
  • Liitteenä cv
  • Palkkatoive  (15-20h/vk työstä)
  • Tarjoamme tehtävään 15-20 tunnin viikkotyöaikaa. Toteutuva työaika tulee vaihtelemaan kausittaisesta sesonkivaihtelusta riippuen. Myös verkkokauppauudistuksen myötä työn painotusalueet saattavat muuttua, mutta mahdollista on kokemuksen kartuttua saada yhä haastavampia tehtäviä valtakunnallisen organisaatiomme palveluksessa

 Työssä on kuukausipalkka ja 6 kuukauden koeaika.

Lähetä hakemuksesi sähköpostilla liitteineen osoitteeseen suvi.ekroos@parkourakatemia.fi. Hakuaika päättyy 31.5.2022 klo 23:59. Aloitamme työhaastattelut sopivien hakijoiden osalta jo ennen tätä päivää, joten kannattaa hakea saman tien. Olemme kaikkiin hakijoihin henkilökohtaisesti yhteydessä hakuprosessin edetessä.