Synttärit
Jyväskylän Parkour Akatemian ja Sirkuskoulun ohjaajat
Kuten hienoimmissa teelajikkeissa kerätään vain parhaimmat lehdet, niin myös me valitsemme ohjaajamme. Tämän jälkeen ohjaajamme rullataan ja hapetetaan (joissain tapauksissa fermentoidaan) ohjaajakoulutuksissa. Sitten tarvitsee vain lisätä lämmin vesi, eli innokkaat oppilaat, ja antaa ohjaajiemme taitojen diffusoitua oppilaisiin. Ai jai – ai jai!

Perttu Pihlaja
ADAPT Level 2 parkour-ohjaaja
Perttu Pihlaja vastaa Akatemian ja parkour-ohjauksen kehittämisestä, toisin sanoen hän nauttii tittelistä kehityspäällikkö. Kehittymisen lisäksi hän opettaa ja esiintyy meillä ja muualla.

Jaakko Junttila
ADAPT Level 2 parkour-ohjaaja
Liekki-Jaska on parkourin myöhäisherännyt, mutta kokenut liikkuja ja ohjaaja lukuisista muista yhteyksistä. Liekki-Jaska vastaa parkour- ja sirkussali Tantereen kehittämisestä.
Jaakko ohjaa parkouria kaiken ikäisille.

Mikko "Hattu" Kervinen
ADAPT Level 2 parkour-ohjaaja, parkourin opetuksen laatuvastaava
Mikko Kervinen. Hän on täällä! Hän tekee Le Parkouria eikä pysähdy yhtään koskaan. Hän parkouraa herkästi ja ihan katkeamattomalla flowlla. Hattu on kunnostautunut myös kiinalaisessa tolpassa pyörimisessä ja käsinseisonnassa.
Hattu vetää parkouria kaikenikäisille ja tasoisille sekä käsilläseisontaa. Tämän lisäksi hän vastaa toimiston puhelimeen ja sähköpostiin.

Tiia Buckman
ADAPT Level 2 parkour-ohjaaja
Tiia on ohjaajien pituusjärjestyksessä se ensimmäinen! Hän karkasi sirkukseen vuonna 2011, sittemmin opiskellut liikunnanohjaajaksi, tykkää kiipeillä ja roikkua aika lailla missä vaan. Tiian päälaji on ilma-akrobatia.
Tiia ohjaa ihan kaikkea ihan kaikille! Parkouria, sirkusta, lattia-akrobatiaa, ilma-akrobatiaa, huuhhuh!

Henri Rahikainen
Henri Rahikainen on Duo Voimaeläimen toinen puolikas ja Tantereen leikkimaisteri. Henrin pää pursuaa kummallisia ideoita, joista hämmentävän suuri osa on toimivia! Hän taitaa jongleeraamisen jalon taidon, eikä välitä onko heiteltävä väline tulessa vai ei.
Henri harjoittelee myös ahkerasti pari- ja lattia-akrobatiaa, joita hän ohjaa vieläkin ahkerammin. Näiden lisäksi Henrin voi tavata ohjaamasta sirkusta ja parkouria. Toisin sanoen kaikkea kaikille! Ihmeellistä!

Atte Niittykangas
Atte pöllähti pariimme Rovaniemeltä eräs kaunis päivä ja vajaa vuosi tästä Atte olikin jo tärkeä osa Tantereen toimiston ydintä.
Atte, joka tunnetaan myös Sirkusfysiona on koulutukseltaan fysioterapeutti, mutta akrobaattisen koulutuksen hän saanut Jyväskylän capoeira-piireistä ja Rovaniemen sirkuskoulu Taika-ajalta.
Aten voi löytää ohjaamasta käsilläseisontaa, lattia- ja trampoliiiniakrobatiaa, sirkusta sekä perhe- ja pikkuapinaryhmiä. Hän on myös vastuussa Tantereen lukujärjestyksestä, oo!

Panu "Panda" Ilén
Panda on legendaarisen jyväskyläläisen UG-parkour-klaanin Ducktrion jäsen. Parkourin lisäksi Panda harrastaa tanssia, teatteria sekä kiinalaista tolppaa ja onkin luontainen esiintyjä. Panda on myös kunnostautunut parkour-matkailijana ja hän on harva se kuukausi jossain ulkomailla terottamassa taitojaan.
Panda ohjaa parkouria pääasiassa kouluikäisille ja aikuisille.

Lotta Roukala
Monitaiteellinen möyrintämaisteri Rotta viihtyy parhaiten väärinpäin ja roikkuen. Mieluisimmat lajit ovat ilma-akrobatia, kiinalainen tolppa, pariakrobatia, käsinseisonta, sirkustaide, improvisaatioteatteri, puussakiipeily, möyrintä… Lotan erityisalaa ovat sosiaalinen sirkus, lajien yhdistäminen ja rajojen venyttäminen.
Lotta on jyväskyläläisen sirkustoiminnan pioneereja. Hän päätyi sirkukseen teatterin kautta, ja oli yksi progesirkusryhmä Company Uusi Maailman perustajista.

Erika "Reksi" Forsberg
Erika on ollut mukana pistämässä Jyväskylän Sirkuskoulua pystyyn. Eli oli mukana toiminnassa jo ennen sen alkua. Rautainen opettamisen yliopistokoulutettu ammattilainen, joka voi vetää mitä vaan milloin vaan, aivan käsittämättömällä energialla.
Vaikka Reksi-Vorspertti psytyisi vetämään mitä vaan, niin häntä voi nähdä pääasiassa sirkus, lattia- ja tramppa sekä ilma-akrobatia tunneilla.
Aten voi löytää ohjaamasta käsilläseisontaa, lattia- ja trampoliiiniakrobatiaa, sirkusta sekä perhe- ja pikkuapinaryhmiä. Hän on myös vastuussa Tantereen lukujärjestyksestä, oo!

Veera Merikoski
Veera on sirkusohjaaja ja -esiintyjä, joka tykkää temppuilla kaikenlaista kaiken ikäisten kanssa. Veera aloitti sirkusharrastuksen 2011 ja pian alkoikin jo esiintymään toisen (silloisen) aloittelijan, Henrin, kanssa Duo Voimaeläimenä. Voimaeläin esiintyy nykyäänkin yhdistellen eri sirkuksen lajeja, joista suosikkeja ovat tulenpyöritys, pariakrobatia ja jongleeraus.
Veeran ohjausura alkoi 2012 syksyllä ja nykyään häneen törmää lasten, perheiden ja aikuisten sirkustunneilla, sekä lattia- ja pariakrobatiatunneilla.

Riikka Mustanoja
Riikka napattiin Tantereen ohjaajakaartiin harrastajien joukosta Jyväskylän Sirkuskoulun alkuaikoina.
Riikan päälaji on ilma-akrobatia, jota hän alkoi harrastamaan heti, kun Sirkuskoulu aloitti toimintansa.
Hänet voi löytää ohjaamasta ilma-akrobatiaa, pikkuapinoita ja perheparkouria.

Tytti Sandström
Tytti on oman elämänsä sirkus- ja parkourtähti, jonka tie Tantereelle on kulkenut useiden eri lajien kautta.
Oma treeni Tytillä keskittyy lähinnä pariakrobatiaan. Ohjaajana hänet voi nähdä monenlaisissa ryhmissä, mm. pikkuapinoissa, lattia- ja trampoliiniakrobatiassa ja pariakrobatiassa.
Aten voi löytää ohjaamasta käsilläseisontaa, lattia- ja trampoliiiniakrobatiaa, sirkusta sekä perhe- ja pikkuapinaryhmiä. Hän on myös vastuussa Tantereen lukujärjestyksestä, oo!

Pinja Mikkonen
Moikka! Pinja täällä! Liityin Tantereen ohjuskaartiin kesällä 2016 ja ohjaan pääosin lattia-akroa.
Sirkuksen pariin päädyin muutama vuosi sitten kaverin suostuteltua kokeilemaan pariakrotunnille. Tanterella mut löytää usein joko pää alaspäin tai muiden nosteltavana, ja joskus trampalta.

Aino Juurakko
Aino liittyi meidän ohjaajien remmiin harrastajien riveistä. Ensimmäisistä ohjauksista lähtien kävi selväksi että Aino hoitaa hommat.
Ainon löydät usein ylösalaisin käsillään tai muuten vaan tai jostain mahdottoman näköisestä asennosta. Hän ohjaa lattia- ja trampoliiniakrobatia ryhmiä.

Marianne Leppä
Marianne on Tantereen oma joogaekspertti. Hän aloitti joogan 2007 saadakseni helpotusta kipeytyneeseen selkäänsä. Lajin hyvää tekevistä vaikutuksista vakuuttuneena Marianne opiskeli hatha jooga -opettajaksi 2010 sekä ilmajooga-ohjaajaksi 2014.
”Elämän löytöretkeilijänä päädyin sirkuksen ja parkourin pariin nykysirkus-proggiksen myötä 2012, siitä asti lajit ovat olleet osa elämääni. Lähinnä sydäntäni on ilma-akrobatia.”

Emmi Ruotsalainen
Emmi hypähti ohjaajistoomme ihailtavalla oma-aloitteisuudella. Kuullessaan ohimennen, että meillä on tarvetta alle kouluikäisten ohjaajalle hän totesi ”No minua voisi kiinnostaa.” Tämä, Emmin tausta ja esimerkillinen toiminta tunneilla teki toimistoon saman tien vaikutuksen.
Luokanopettajaksi opiskeleva Emmi on aiemmin ohjannut monenlaisia jumpparyhmiä lapsille. Häneen voi törmätä pääasiassa perhe- ja pikkuapinaryhmissä.

Kaisa Piesanen
Kupliva Kaisa kuljetti itsensä ohjaajakaartiimme toisten jalkojen päällä, eli akrojoogan kautta. Sittemmin Kaisa on myös pariakrobatiankin puolella koittanut siipiään. Käsityön opettajaksi valmistunut Kaisa on ennen sirkusta harrastanut myös joukkuevoimistelua.
Hänet löytää Tantereelta vetämästä akrojoogaa ja yleisesti pyörimässä ihmisten päällä ja alla.

Henri "Hirviö" Hänninen
Hirviö eksyi parkourin pariin vuonna 2009 ja siitä pari vuotta myöhemmin sirkukseen. Nörtimmän tason kiinnostus liikuntaan ja kehon toimintaan ajoi Hirviön liikuntabiologian pariin, ja sillä tiellä ollaan edelleen.
Hirviö harjoittelee ja ohjaa ilma-akrobatiaa, lattia-akrobatiaa ja parkouria. Häneen voi törmätä myös kunto- ja liikkuvuusryhmissä jakamassa loputonta tietouttaan.
Hän on myös Harjoitusohjelmapalvelu Athletican valmentaja.

Mesku Lammi
Ristimänimeltään Mesi-Maaria, Mesku halaili tiensä ohjaajakaartiimme akrojoogan kautta ja meidän sydämiin – aaaww.
Silloin kun Mesku ei pyörittele ihmisiä jalkojensa yllä hän on mukana Jyväskylän improvisaatioteatteritoiminnassa.

Minja Kuitunen
Minja napattiin Tantereen ohjaajakaartiin harrastajien riveistä. Hän hurahti sirkuksen maailmaan aikaisempien harrastustensa joukkuevoimistelun ja tankotanssin kautta. Tukiharrastus veikin lopulta kokonaan mukaansa!
Minja harjoittelee lattia-, ilma- ja pariakrobatiaa, joista hän ohjaa lattia-akrobatiaa.

Sanni Kaipainen
Sanni on harrastanut pariakrobatiaa vajaat kaksi vuotta. Tähän maailmaan hän sukelsi ensi kertaa kaverin kautta. Sanni jäi koukkuun ensisukelluksella.
Sannin päälaji on siis pariakrobatia, mutta hänet voi bongata myös acroyogan puolelta.

Oskar Mustonen
Oskar on aikanaan ponnistanut meidän tunneilta ohjaajaksi. Onnistuneesti taivalletun ohjaajapolun hedelmiä. Juuso Välimaan protegé.
Tarina kertoo, että Oskar pystyy vetämään parkouria niin hyvin, että herkimmät katsojat herkistyvät kyyneliin. Tarina ei kerro, onko tämä tarina totta.
Vetää pääasiassa lasten parkouria.

Niklas Iljin
Niklas kävi aikanaan Parkour Akatemian tunneilla, kunnes hän legendojen mukaan lähti vuorille viettämään murrosikäänsä. Hän vietti varhaisnuoruutensa milloin karhujen kanssa painien ja milloin susien kanssa juosten; eläen luonnon antimista.
Eräänä kauniina kevätpäivänä bongasimme skrodahtaneen Niklaan vetämässä kovaa settiä Alvar Aallon uimahallilla ja saimme hänet töihin jo sinä kesänä. Uskomaton tarina!
Niklas vetää pääasiassa lasten parkouria.

Vili Keinänen
Vili aloitti parkourin vuonna 2010 parkourleirin innoittamana. Leirien ja viikkotuntien ahjossa terästyttyään hän nousi lopulta osaksi ohjaajakaartiamme. Useimmiten Vilin löytää Tantereelta tasapainohaasteiden parista tai roikkumasta miloin mistäkin. Parkourin ohella Vilin aika kuluu muun muassa musiikin, kirjallisuuden ja partion parissa.
Vili ohjaa lasten parkour-ryhmiä.

Mauri Hase
Mauri on Parkour Akatemian kasvatteja. Kun pitkäaikaiselle harrastajalle oli tullut tarpeeksi ikää ja intoa, nappasimme Maurin välittömästi ohjaajakaartiimme.
Mauri suhtautuu parkouriin ja sen ohjaamiseen intohimoisesti. Hän ohjaa pääasiassa lasten parkour-ryhmiä.

Maija Hietala
Maija on yksi Tantereen vahvimmista ja sydämellisimmistä ohjaajista. Taiteellinen hörhö jonka mielikuvituksella ei ole rajoja. Maijan iloisen ja leikkisän luonteen vuoksi hän on erityisen hyvä ohjaamaan kaikenikäisiä.
Maija ohjaa Tantereella pääasiassa pariakrobatiaa.

Hannu Rouvinen
Hannu on Parkour Akatemian ohjaajien joukosta tanssilattian ehdoton kuningas. Ohjauskokemusta Hannulla on jo monien vuosien verran sekä tanssin että parkourin saralta.
Hannun voi tavata vetämästä parkour tunteja kaiken ikäisille aivan loppumattomalla energialla.

Tiia Rouvinen
Tiia seurasi parkouria sivusta vuosia ennen kuin uskalsi vihdoin lähteä hommaan mukaan.
Tiia on parkourin lisäksi ohjaillut tanssia ja jalkapalloa, joita on myös harrastanut puolet elämästään.
Tiia ohjaa pääasiassa parkouria lapsille.

Juuso Välimaa
Juuso on elämänkokemuksellaan häikäisevän karismaattinen ja komea parkourohjaaja.

Anna Nelimarkka
”Päädyin sirkuksen pariin yläasteella, kun silloinen liikunnanopettajani kysyi, kiinnostaisiko minua liittyä mukaan hänen vetämään sirkusryhmään. Kiinnosti.”
Annan päälajeina ovat kangas ja jongleeraus. Hänet voi löytää ohjaamasta kaikenlaisia sirkuksen lasten ja perheiden ryhmiä.

Antti "Älä Vastaa" Vuoriainen
Älä Vastaalla on monien vuosien harjoittelu- ja ohjauskokemus parkourissa. Tämä opettajaksi opiskeleva nuori mies hallitsee parkour-opetustilanteet vaikka silmät kiinni ja ilman käsiä. Hän on pidempi ja hauskempi versio Katumestarista. ÄV on myös kokenut breikkaaja!

Mika "Katumestari" Vuoriainen
Ihan todella harvalla parkouraajalla on yhtä cool parkour-nimi kuin Katumestarilla eli Mika Vuoriaisella. Katumestarin rauhallinen ja vakuuttava olemus on edukseen niin ohjatessa kuin esiintyessäkin. Katumestari on liikuntabiologi ja yksi Harjoitusohjelmapalvelu Athletican valmentajista.

Senni Lipponen
Olen Senni, ja aloittanut parkourin virallisesti vuonna 2008, kun itsekseen kiipeily vaihtui Parkour Akatemian hyvässä seurassa loikkimiseksi.
Muutamaa vuotta myöhemmin tutustuin ilma-akrobatiaan ja vielä myöhemmin pariakrobatiaan, joka on nykyään päälajini. Nähdään tunneilla!

Harri Varpanen
Harri on jongleerannut vuodesta 1998 ja pyörinyt sirkuskoululla alusta asti. Niittänyt mainetta matemaatikkojonglöörinä. Esiintynyt kolmella mantereella. Oman tien kulkija, jota näkee Tantereella aina välillä treenaamassa, joskus ohjaamassakin.