Töihin rehtoriksi!
Tee työtä, joka liikuttaa.
Tule huipputekijäksi huippuporukkaan! Täytä alla oleva lomake viimeistään sunnuntaina 22.1.2023, niin olemme sinuun yhteydessä.
Tarvitsemme joukkoomme uuden henkilön vastaamaan Kuopion Parkour Akatemian ohjaustoiminnasta ja sen johtamisesta.
Olemme maailman suurin parkouropetusta tarjoava organisaatio ja olemme toimineet jo vuodesta 2008 lähtien. Kuopion lisäksi muita toimipisteitä meillä on Helsingissä, Jyväskylässä, Turussa, Espoossa, Tampereella, Ylöjärvellä, Salossa, Siilinjärvellä, Kirkkonummella ja Lahdessa. Sirkusopetusta tarjoamme mm. Helsingissä, Espoossa, Jyväskylässä ja Lahdessa.
Rehtorin työpiste sijaitsee Kuopion Särkiniemessä osoitteessa Kaivotie 23. Tunneillamme Kuopiossa käy viikottain noin 600 harrastajaa taaperoista senioreihin saakka.
Työkaverit meillä koostuvat intohimoisista parkouraajista ja sirkustaiteilijoista sekä opettajista useammalta eri paikkakunnalta. Työyhteisömme on täynnä innostusta ja rakkautta. Valintaan vaikuttaa kovasti sopivuus persoonana lennokkaaseen työyhteisöömme. Meillä työtä tehdään hihat käärittynä tavoitteellisesti ja tosissaan, mutta ei totisena. Töissä täytyy olla myös hauskaa.
Ensisijaisesti etsimme joukkomme hyvää tyyppiä. Lisäksi edellytämme hakijalta kokemusta ja koulutusta liikunnan ohjaamisesta. Useat eri tutkinnot kelpaavat. Edellytämme myös kykyä sitoutua pitkäjänteisesti Kuopion toimipisteen johtamiseen ja toiminnan kehittämiseen. Eduksi katsotaan kokemus ja taidot henkilöjohtamisesta, Excelin pyörittämisestä, asiakaspalvelusta ja ylipäätään työn tekemisestä intohimolla.
Rehtorin työ alkaa maalis/huhtikuussa 2023, kun työhön sopiva henkilö löytyy. Perehdyttämisjakson pituus ja sen aikainen työaika riippuu hakijasta. Varsinainen työaika tulevalla rehtorilla on n. 25-30 t/vk, riippuen henkilön monialaisuudesta ja opetustuntien määrästä.
Lisätietoja voi kysyä sähköpostitse Alisa Kukkaslahdelta (alisa.kukkaslahti@parkourakatemia.fi)
Hakeminen:
Hae Kuopion rehtorin pestiä täyttämällä alla oleva lomake. Olemme sinuun yhteydessä viimeistään hakuajan päätyttyä. Hae alla olevalla lomakkeella viimeistään sunnuntaina 22.1.2023.