Ohjaajat

Turun Parkour Akatemian ohjaajat

Parkour Akatemian tunneista vastaa kokenut ja ammattitaitoinen ohjaustiimi. Kaikki ohjaajat ovat asianmukaisesti koulutettuja ja omaavat usein myös pitkän harrastustaustan lajista. Parkour Akatamian mielestä on tärkeää, että ohjaaja itsekin harjoittaa lajia sen periaatteiden mukaisesti sekä toimii ensisijaisesti esimerkkinä oppilaille. 

Kiinnostaisiko sinua tulla mukaan treenaamaan? Lue lisää ilmoittautumisesta.

Julius Brander

Julius Brander

”Kuten useimmat, löysin parkourin alun perin internetvideoiden kautta. Näin siistejä juttuja ja halusin oppia tekemään niitä itse.” Juliuksen mielestä parasta parkourissa on se, että laji tarjoaa mahdollisuuden haastaa itseään loputtomasti niin fyysisesti kuin henkisestikin. Lajin hienouksia on Juliuksen mukaan myös se, että sitä on mahdollista harjoitella juuri haluamallaan tavalla ilman sen kummempia sääntöjä ja käytännössä missä vain, milloin vain.

Parkourin ja muun urheilun ohella Juliuksen intohimon kohteita ovat mm. valokuvaus ja videoiden teko sekä matkustaminen. Parkourohjausten ohella Julius opiskelee markkinointia Turun kauppakorkeakoulussa.

Ohjaustyössä Juliuksen tärkeimpiä tavoitteita on  tarjota positiivisia liikunnallisia kokemuksia parkourin avulla, luoda ympäristö, joka tukee harrastajien sisäisen harjoittelumotivaation kehittymistä, antaa harrastajille rohkaisua ja valmiuksia harjoitella myös tuntien ulkopuolella ja mahdollistaa jokaisen harrastajan henkilökohtaisten tavoitteiden saavuttaminen. Julius opettaa aktiiviryhmiä ja tekee ohessa keikkaohjauksia.

IG jbtlog YouTube Julius Brander

Leo Brinkmann

Leo Brinkmann

Luonnosta inspiroituvaa Leoa viehättää parkourissa erityisesti lajille ominainen, luonnollinen liikkumistapa. Leo ajattelee parkourin olevan loputon prosessi, joka haastaa harrastajan löytämään oman tekemisen tapansa, ja jonka parissa liikkeen koordinointikyky kehittyy ja kehonhallinta lisääntyy.

Ohjaajana Leon tavoitteena on osallistaa ja haastaa harrastajia löytämään oma tapansa liikkua ja hahmottaa ympäristöä. ”Se on loputon prosessi ja itsellänikin koko ajan kesken ja toivottavasti pysyy niin. Tässä lajissa liikkumiselle ei ole juuri rajoitteita, joten mielikuvituksen aspekti nousee vahvaksi.”

Parkourin lisäksi Leo opiskelee lääketiedettä, valokuvaa, kiipeilee, harrastaa astanga joogaa. Kevätkauden 2020 Leo pyöräilee Afrikassa.

IG brinkmannleo

Elias Goller

Elias Goller

Eliaksen tausta löytyy sirkuksen ja teatterin parista. Elias kokeekin näiden vaikuttaneen myös häneen omaan liikkumiseensa: ”suurimmaksi keskityn useasti pieniin flowmaisiin sarjoihin.” Flown rinnalle ovat löytäneet tiensä myös maksimisuoritukset, jotka tuovat harjoitteluun uuden ulottuuvuden.

Opetustyön ohella Elias on kiinnostunut musiikista, painonnostosta ja valokuvaamisesta. Hänen haaveenaan on tehdä merkityksellistä työtä liikunnan ja taiteen parissa.

Elias ohjaa lapsi-, nuoriso- ja aikuisryhmiä sekä tekee keikkaohjauksia. Kevään 2020 Elias opiskelee Tanskan Gerlevissä tanssia.

Juha Harju

Juha Harju

Parkour Akatemialla perhe- ja lapsiryhmiä ohjaava Juha arvostaa parkourissa erityisesti tasohyppelyseikkailua ja tekemisen vapautta. Juhan paras parkourmuisto on kesäleiriltä. Liituradasta riemastunut mies ponkaisi ilmaan ja huudahti: “Tämä on ihan mahtavaa! Tämän pitäisi olla pakollista kaikille!” Juhan mielestä tästä on helppo olla samaa mieltä.

Juha haluaa opettaa vastuun ottamista omasta harjoittelusta ja tietysti myös ylivertaista nopeutta, voimaa ja ketteryyttä. Juhan ohjauksessa harrastajasta saattaa vahingossa tulla ninja!

Freelance-kuvittajana ja graafikkona työskentelevän Juhan kädenjälki on näkyvissä esimerkiksi Parkour salin värimaailmassa ja pukuhuoneen seinämaalauksissa sekä esimerkiksi Parkour Akatemian logossa.

Iiro Heikkilä

Heikki-Pekka Honkasaari

Heikki-Pekka Honkasaari

Heikin liikunnallinen tausta löytyy mm. frisbeegolfin, kuntosalitreenin ja kiipeilyn parista. Parkourin hän löysi Parkour Akatemian maanantai-jamien kautta ja ilahtui siinä samalla parkouraajien lämpimästä vastaanotosta uusia harrastajia kohtaan.

”Minulle on tärkeää, että kaikilla on hauskaa, yhteishenki on hyvä ja jokainen uskaltaa olla oma itsensä samalla kuin opitaan uutta sekä liikutaan. Haluan antaa parkourin avulla positiivisia kokemuksia liikunnasta, jotka kantavat läpi elämän.”

Iltapäiväkerhon ohjaajana toimiva Heikki kerhon ohella ohjannut myös liikuntaa. Liikunnanohjaajan töissä hän on ohjannut paljon luontoliikuntaa. Myös parkourissa Heikki pyrkii hyödyntämään luonnon tarjoamia mahdollisuuksia.

Kaisa Lallukka

Kaisa Lallukka

Näyttelijänä sekä tanssin ja teatterin ohjaajana Kaisaa kiehtoo se, miten Parkour pitää huolta kaikkien sisäisestä lapsesta ja muistuttaa, miten siistiä on kun on toimiva, ketterä ja vahva keho! Kaisan treenimentaliteetti löytyy omasta kamppailulajitaustasta. Hän tykkää treenata kovaa ja keskittyneesti, mutta pilke silmäkulmassa. Tärkeintä on aina yhdessä tekeminen ja uuden oppimisen riemu. Ohjaajana Kaisa haluaa antaa hauskaa, turvallista, lämmintä ja kannustavaa opetusta.

Kaisa ohjaa perhe- ja lapsiryhmiä sekä syntymäpäiviä.

IG lallukainen

Ville "Visiiri" Leppänen

Ville "Visiiri" Leppänen

Visiiri toimii Turun Parkour Akatemian rehtorina, ja kuuluu kokeneimpiin parkour-ammattilaisiin ja yhteisöaktiiveihin Suomen parkour-skenessä. Ville on lähtöisin Jyväskylästä, jossa hän vuodesta 2009 alkaneen ohjaajauransa lisäksi on opiskellut liikuntatieteitä Jyväskylän Yliopistossa. Parkour-kokemustaan hän on kartuttanut kotimaan spottien lisäksi ulkomailla mm. Tanskassa Gerlevin opistossa sekä treenireissuilla Saksassa ja Ranskassa paikallisten parkourryhmien parissa.
Visiiri ohjaa aikuisten tunteja ja aktiiviryhmää. Ohjauksessa hänelle on tärkeää yhteisöllisyys, tutkiskeleva lähestyminen, kova treenimentaliteetti sekä leikillisyys ja luovuus. Tosissaan tehdään, muttei liian vakavasti!
Kaisa Liesmäki

Kaisa Liesmäki

Monipuolisesti liikuntaa harrastavan Kaisan innosti parkouriin mukaan lajin monipuolisuus, yhteisöllinen meininki ja ryhmähaasteet. Kaisa haluaa liikunnan olevan hauskaa ja innostavaa niin lapsille kuin aikuisille – ja tällaisena hänen parkourin ohjauksensa toteutuukin! Kaisan toive on, että harrastajat huomaavat kuinka kehonhuolto ei olekaan tylsää!

Parkourin opettamisen ohella Kaisa työskentelee fysioterapeuttina, uimaopettajana ja eräoppaana. Vapaa-ajallaan Kaisa parkourin lisäksi kiipeilee, juoksee poluilla ja liikkuu luonnossa.

Parkour Akatemialla Kaisa ohjaa sekä lapsiryhmiä että kehonhuoltoa.

IG kaisaseikkailulle

Sanna Mikkola

Sanna Mikkola

Parkourissa Sannaa kiehtoo kehon- ja mielenhallinta, ympäristön kanssa kommunikointi sekä sen tutkiminen, mihin uteliaisuus ja rohkeus riittävät. “Pyrin ymmärtämään ihmistä kokonaisuutena sekä sitä, miten ihminen on yhteydessä itseensä, toisiin ihmisiin ja ympäristöön ja miten liikkuminen vaikuttaa mielentilaan tai mielentila liikkumiseen”.

Ohjaustyössä Sanna haluaa auttaa harrastajia löytämään uskallusta ja oivalluksia. Ohjauksessa Sanna painottaa vuorovaikutusta ja sekä harmoniaa teknisten yksityiskohtien hiomisen sekä luovan vapauden välillä. Keikkaohjausten ohella Sanna työskentelee Parkour Akatemian toimistossa.

Sanna liikkuu myös kiipeillen, joogaten ja suunnistaen. Liikunnan lisäksi Sanna ahmii kirjallisuutta aina psykologian opintojen kirjallisuudesta kaunokirjallisiin teoksiin.

Aleksi

Nuorempana Aleksi näki videoita Yamakaseista ja tapa, jolla nuo ranskalaiset ninjat liikkuivat jäi kiehtomaan. Vuosien jälkeen hän törmäsi kirjaan (Dan Edwardes: Parkourin käsikirja), joka kuvasi parkourin harjoittelua ja perusliikkeitä. Kirjan myötä Aleksi alkoi harjoitella itsenäisesti, tapasi sittemmin muitakin lajin harrastajia, ja niin parkour vei mukanaan! Tärkein oivallus lajin harrastamisessa on ollut se, kuinka tärkeää on harjoitella asioita askel kerrallaan ja edetä taitojen karttuessa rauhallisesti kohti suurempia haasteita. “On tärkeää tuntea oma taitotasonsa ja luottaa omiin kykyihinsä.” Näin Aleksi tunneillaan opettaa, ja panostaa siihen että tunneilla opitaan myös sinnikkyyttä haasteiden ylittämiseen sekä parkourin henkistä puolta, kuten luovuutta, pelkojen voittamista ja sisäistä motivaatiota. Aleksi ohjaa lasten ja nuorten ryhmiä, sekä aktiiviryhmää.
Mikko Oikamo

Mikko Oikamo

Aikuisten kuntoparkourtunteja ohjaava Mikko päätyi parkourin pariin koska hän koki lajin liikkumisen luonnollisena ja luovana. Mikko pitää merkittävänä sitä, että laji mahdollista jatkuvan kehittymisen ja rajojen kokeilun ja etsimisen. Mikon mielestä kehittävä urheilu voi olla myös hauskaa. Ohjauksessa Mikko painottaa ensisijaisesti sitä, miten tehdään: oman kehon ja liikekielen hallinta voidaan yhdistää hauskuuteen ja leikkisyyteen. Arkisin Mikko työskentelee pelastajana ja vapaa-aikansa hän käyttää monipuolisesti liikkuen, elokuvien, sarjojen ja ystävien parissa.

IG oikkelis

Lassi Ruutiainen

Lassi Ruutiainen

Lassi Ruutiainen

Otto Saarikoski

Oton tausta löytyy telinevoimistelussa, jota hän harrasti ensimmäisestä luokasta aina syksyyn 2017, kunnes siirtyi kokonaan parkourin pariin. Telinevoimistelutausta näkyy edelleen sekä päämäärätietoisena voimaharjoitteluna että liikkeiden teknisenä hallitsemisena. Parkourista Otto on löytänyt uusia itsensä kehittämisen ja haastamisen mahdollisuuksia. Lajin yhteisöllisyys ja sen myötä syntyvät hyvät kokemukset siivittävät Ottoa eteenpäin. Vapaa-ajallaan Otto lukee, pelaa, viettää aikaa kavereiden kanssa ja panostaa kestävyysharjoitteluun juoksemalla.

Parkourin ohjaamisessa Otolle on merkityksellistä löytää jokaisen harrastajan ja lajin harjoittajan omat hyvät kokemukset. Niille rakentuu perusta, jonka varaan uusia tavoitteita voidaan lähteä rakentamaan. Otto haluaakin kannustaa kaikkia oma-aloitteeseen treenaamiseen ja parkour-seikkailuun – myös ohjattujen tuntien ulkopuolella. ”Niin olen itse saanut parhaat kokemukseni.” Lajin liikemuotojen hallitsemisen lisäksi Oton ohjaamisesta välittyy lempeys ja ymmärrys ihmistä kohtaan! Otto ohjaa Parkour Akatemialla nuorten ryhmiä.

Minna Tikkanen

Minna Tikkanen

Teatteri-ilmaisun ohjaajaksi opiskeleva minna elää poikkitaiteellista elämää kellon ympäri: opiskelun lisäksi päivät täyttyvät tanssista ja maalaamisesta. Parkourin ohjaamisessa Minnalle on merkityksellistä se, että kaikki innostuvat liikkumaan. Hyvän ryhmähengen luominen ja innostavien harjoitusten tarjoaminen muodostaa innostumiselle. Minna näkee yhtenä parkourin parhaista puolista sen miten laji näyttää aina vähän erilaiselta: vaikka liikkeet olisivat samoja, oma persoonallisuus näkyy jokaisen harrastajan tekemisessä. Myös Minnan luovuus tuo oman lisänsä harjoituksiin. Tunnilla saattaa käydä vaikka näin:  ”Hei! Testataas kissakävelyä niin, että nostetaan jalat kaverin selän päälle! Tuplakissa!” Perusta ohjaamisessa on kuitenkin leikillisyyden ja tosissaan tekemisen sopivassa tasapainossa, kokeilemisessaja oivaltamisessa – turvallisuutta unohtamatta.

Minna ohjaa naisten ryhmää, perheryhmiä sekä nuoria.

Jimi Heinonen

Jimi Heinonen