ILMOITTAUDU
Hyppää mukaan kaikkien aikojen hauskimmille leireille!
Kuopion Parkour Akatemia
Kaivotie 23, 70700 Kuopio
kuopio@parkourakatemia.fi
Kesäleirit
Syysleirit 2023
Ajankohta
- 16.-18.10.2023 (3pv)
Hinta
- 3pv 120€
Maksat alkuun vain varausmaksun 35€. Loput leiristä maksetaan leiriä edeltävällä viikolla sähköpostiin tulevalla laskulla.
Kuopion Parkour Akatemian leirit
Parkour Akatemia toteuttaa Kuopiossa liikuntakasvatusta parkourin keinoin. Tavoitteena on innostaa ihmisiä liikkumaan monipuolisesti sekä kokemaan liikunnan iloa.
Parkourleireillä opitaan motorisia perustaitoja kuten hyppäämistä, kiipeämistä ja tasapainoilua. Ryhmissä korostuu liikkumisen luovuus ja oman liikkumistavan etsiminen. Samalla opitaan henkeen kuuluvaa kannustamista ja tasa-arvoa. Vaikka parkour saattaa näyttää ulkopuolisen silmiin hurjalta on laji hyvin turvallinen. Leiripäivistä noin puolet harjoitellaan ulkona!
Kuopion Parkour Akatemian tilat on suunniteltu monipuoliseksi sekä turvalliseksi paikaksi harjoitella. Salille ovat tervetulleita kaikki ikään ja taitotasoon katsomatta.
Vanhempien työssäkäynti mahdollistuu lapsen loman aikana, sillä liikuntaleirimme on päiväleiri, joille lapsen voi leirille tuoda aikaisintaan 7:45 ja hakea klo 16.
Harjoitusten välissä syödään lounas omilla eväillä, jotta leiriläiset jaksavat liikkua ja touhuta koko päivän! Myös iltapäiväksi kannattaa varata jotain välipalaa. Oma juomapullo mukaan!
Leirit sopivat kaikentasoisille. Parkour Akatemian ohjaajien kykenevissä käsissä saamme kaikille osanottajille mielekkäitä haasteita, hauskoja leikkejä ja onnistumisen elämyksiä.
Leirien varausmaksun suuruus on 35€. Loput leiristä maksetaan laskulla leiriä edeltävällä viikolla. Lasku tulee automaattisesti sähköpostiisi.